Puheenjohtajan kirje: Seuratoiminta tarvitsee johtokunnan

16.9.2024

Seuratoiminta tarvitsee johtokunnan
 

Tervehdys Puijo Wolley Junioreiden seurajohdosta! Uusi toimintakausi 2024-2025 on pyörähtänyt vauhdikkaasti käyntiin. Joukkueita on jälleen paljon ja harjoitussaleissa on ollut innostunut tunnelma uuteen sarjakauteen valmistautuessa. Myös henkilöstö saa kaivattua vahvistusta. Seuramme saamalla hankerahoituksella on pystytty rekrytoimaan uusi seuravalmentaja kehittämään toimintaa yhteistyössä nykyisten työntekijöiden, kaikkien vapaaehtoisten sekä koko kuopiolaisen lentopalloverkoston kanssa. Edessä on siis varmasti antoisa lentiskausi.

Syksy on myös seurajohdon uudistumisen ja organisoitumisen aikaa. Puijo Wolley juniorit on yhdistys, jonka päätöksistä vastaa sen jäsenistön valitsema johtokunta. Johtokunta puolestaan valitaan vuosittain syyskokouksessa, joka toteutuu tänä vuonna 23.9. maanantaina klo 18.00 alkaen Neulamäen koulun auditoriossa. Myös etäosallistuminen on mahdollista ja löydät Teams-linkin tämän viestin lopusta.

Puijo Wolley Juniorit on hyvin hoidettu ja taloudellisesti vakaa seura. Olemme juuri saaneet Tähtiseura-statuksen merkkinä laadukkaasta toiminnasta. Seuran toiminta on kuitenkin mahdollista vain toimivan johtokunnan myötä. Nyt seuran hallintoon on paikkoja avoinna!

Siksi kutsunkin kaikki kuopiolaisen juniorilentopallon ystävät mukaan seuramme syyskokoukseen ja sen kautta seuran hallintoon. Tule vaikuttamaan tuomalla mielipiteesi ja osaamisesi esiin. Nykyisestä johtokunnasta tehtävästään luopuu henkilöitä ja heidän tilalleen tarvitaan uusia. Myös puheenjohtajan tehtäviin etsitään uutta henkilöä edellisen puheenjohtajan toimittua tehtävässään neljän vuoden ajan. Tavoitteenamme on seuramme kehittymisen ja elinvoimaisuuden vahvistumisen tukeminen uusien näkökulmien ja osaamisen kautta yhdistämällä aikaisempaa kokemusta ja uusien jäsenten tuoretta näkökulmaa!
 

Olethan myös seuramme jäsen?

Vain jäsenenä voit äänestää mahdollisista valinnoista syyskokouksessa. Jäsenmäärä on myös tärkeä kehittymisen mittari. Siksi toivomme kaikkien seuratoiminnassa eri rooleissa ja taustajoukoissa mukana olevien liittyvän seuran äänivaltaiseksi jäseneksi. Jäseneksi liittymisen voit tehdä tästä linkistä: https://puijowolley.myclub.fi/flow/courses/7261343
 

Kerron mielelläni lisää johtokunnan toiminnasta, seuramme arvoista ja hallinnon tehtäviin liittyvistä mahdollisuuksista.

Yhteistyö- ja lentisterveisin,

pj. Riikka

riikka.sabat@gmail.com

040 718 7692

*********************************************************************************************

Syyskokous 23.9. maanantaina klo 18.00.

Neulamäen koulun auditorio / Teams

Etäyhteysmahdollisuus https://teams.microsoft.com/l/meetup-join/19%3ameeting_YTRhZTZhMzktM2E1MC00Y2NlLWEyYmEtMTM4ZTY5NzRiM2I3%40thread.v2/0?context=%7b%22Tid%22%3a%22220b3035-112a-465e-9808-effdb68db289%22%2c%22Oid%22%3a%229c2f8dbb-1d20-4479-878b-c58f1b3a25e9%22%7d